Uutiset

Honkavuoren hiihdot 1.1.2018

Kansalliset Honkavuoren hiihdot hiihdetään Uudenvuodenpäivänä 1.1.2018 klo 12.00 alkaen, nyt jo 53. kerran. Kilpailuja on käyty 20 vuoden ajan kansallisina, muutaman kerran myös kansainvälisinäkin.

Ensimmäiset Honkavuoren hiihdot järjestettiin 31.3.1957. Lamminahon Maamiesseuran talo toimi hiihtojen pitopaikkana vuosina 1957-64. Talo oli Honkavuoren tieliittymän toisella puolella, nykyisen Puunikkarin puusepän- verstaan vieressä. Latu kierteli molemmilla puolen nelostietä, osittain nykyisiä Honkavuorem latureittejä.

Sen jälkeen hiihdot pidettiin kaksi kertaa (1965-66) Lamminahon koululla. Sitten tuli taukoa aina vuoteen 1976 saakka. Siitä asti kilpailut on järjestetty taukoamatta jokaisena talvena.

Kilpailun ajankohta on yleensä ollut maalis-huhtikuun vaihteessa, myöhäisin kisapäivä on ollut 12.4. Nyt kolmannen kerran kilpailut järjestetään vuodenvaihteen tienoilla. Syynä ajankohdan muutokseen on kevään kilpailukalenterin ’tukkoisuus’ ja toisaalta Honkavuoren lumivarmuus alkutalvesta säilölumen teon myötä. Tänä vuonna kisojen aikaan
on luonnonluntakin riittävästi

Kisasivuilla nähtävänä kilpailuun liittyvät tiedotteet.

Tervetuloa vuoden 2018 avauskilpailuun Honkavuorelle!

0