Pyhäjärvellä talkootyö on kautta aikain ollut hyvin voimakasta. Viimeisimmät osoitukset siitä ovat Pyhäsalmeen viime vuonna valmistunut monitoimihalli ja Lamminaholle vuonna 1999 valmistunut Honkavuoren Hiisitupa. Molemmat hankkeet ovat toteutuneet julkisen rahoituksen, keräysvarojen ja talkootyön tuloksena.
Hiisitupa on toiminut monenlaisten tapahtumien ja tilaisuuksien pitopaikkana ja on saanut hyvän palautteen viihtyisyydestään ja toimivuudestaan. Talon oheispalveluita ja yhteistyökuvioita kehitetään jatkossa siten, että tulevaisuudessa talo palvelisi liikunta- ja luontokeskuksena niin matkailijoita kuin paikkakunnan omaa väkeäkin.
Honkavuoren ulkoilualuetta on vuosien aikana kehitetty voimakkaasti ja kehitetään edelleenkin. Honkavuoren kaunis ja vaihteleva luonto sekä sijainti aivan valtatie E75 (nelostie) tuntumassa antavat kehittymiselle hyvät mahdollisuudet. Metsähallituksen myönteinen suhtautuminen on edesauttanut vaellus- ja latureittien toteuttamisessa.
Honkavuoren hiihdoilla ja nuorten Helenan hiihdoilla on vuosikymmenien kunniakkaat perinteet. Suomen Hiihtoliiton antama tunnustus aikaisempien vuosien mittavalle työlle hiihtourheilun parissa on kun Pyhäjärvelle myönnettiin nuorten SM-hiihdot vuodelle 2003. Kilpailut pidetään Honkavuorella helmikuun 14.-16. päivinä.
Tielaitos on rakentanut alueelle uuden aikaisempaa turvallisemman tieliittymän, myös katuvalot ilmaantuivat remontin yhteydessä. Liittymän yhteyteen valmistui myös alikulkutunneli (E75) kuntolatu- ja moottorikelkka reitistöä varten. Liittymän valmistuminen on yksi merkittävimmistä edistyksistä Honkavuoren alueen kokonaisvaltaiselle kehittämiselle ja markkinoinnille.